Ratkotaanko ongelmia liian usein vain niillä työkaluilla, jotka tiedetään tai luullaan tiedetyn?

Sukupolvenvaihdokseen valmistautuvat yrittäjät ajattelevat usein, että vaihdoksesta tulee seurata perheelle mahdollisimman pienet verot. Tämä johtaa yksioikoiseen päätelmään: Yrityksen arvoa halutaan laskea matalampien lahjaverojen vuoksi tai alemman kauppahinnan saavuttamiseksi. Ei mietitä lopputulosta, vaan veroja.

Ilmiö näkyy myös finanssiomaisuuden sijoittamisessa: ”En myy osakkeita, kun menisi niin paljon veroa.” Tai vastaavasti: ”En myy osakkeita, kun ne ovat niin paljon tappiolla, enkä saa vähennyksiä.”

Tämä ajattelu on usein seurausta siitä, että yrittäjäperheen taloudellisen tulevaisuuden kokonaissuunnitelma on jäänyt tekemättä. Suunnitelma, joka sisältää ainakin vastaukset kysymyksiin: Onko joku tai jotkut lapsista kykeneviä liikkeenjohtoon ja mikä on yrittäjän rahantarve eläkeaikana?

Kohtaamalla nämä kysymykset aidosti ja vastaamalla niihin rehellisesti, päästään suunnittelemaan lopputulosta, eikä reittiä.

Alihintainen luovutus ei ole ehkä mielekäs

Erityisesti tilanteessa, jossa luopuva yrittäjä tarvitsee rahaa eläkepäiviensä rahoittamiseen, kannattaa pohtia, onko alihintaisuuden tavoittelussa mitään järkeä. Alihintainen sukupolvenvaihdos johtaa helposti tilanteeseen, että yrityksen omistusta jaetaan kaikille lapsille tasan, koska muuten he eivät saa yhtä paljon ”perintöä”.

Entä jos jatkava yrittäjä kuitenkin maksaisi käyvän hinnan? Yrittäjälle on terveellistä elää pienessä rahoituspaineessa eikä möllöttää niin sanotusti Partekin kassan päällä.

Kun perheen sisäinen yrityskauppa tehdään yrityksen käyvällä arvolla, saa luopuva yrittäjä riittävästi eläkkeellä tarvitsemiaan varoja kauppahinnan muodossa. Kauppahinta voi jäädä luovuttajalle velaksi, jota lapsi tai lapset lyhentävät esimerkiksi yrityksestä jaettavilla osinkotuloilla.

Perheen sisäisessä yrityskaupassa ei tietyin edellytyksin makseta kuin varainsiirtovero (1,6 prosenttia). Tätä ei ole moni tullut ajatelleeksi.

Luopuva yrittäjä pitää käytännöllisesti katsoen yhtiön osinkotulot edelleen itsellään esimerkiksi kymmenen vuotta, jona aikana lapset maksavat hänelle kauppahintavelkaa. Jakson päättyessä lapset omistavat yrityksen kokonaan eikä hankintaan kohdistu ulkopuolista velkaa. Etuna on myös, että isä tai äiti saattaa olla armeliaampi velkoja kuin pankki, jos yritystä kohtaisi taloudellinen kapeikko.

On siis tärkeää miettiä millainen on toivottava lopputulos ja pyytää ulkopuolista apua sen toteuttamiseen. Verotus ei saa ohjata ajattelua, sillä järkevälle päämäärälle löytyy aina kohtuullinen reitti.

Ei kannata alkaa rakentamaan laituria itse pelkällä vasaralla ja akkuporakoneella kun ei muita työkaluja tunne. Piirrä paperille millainen laiturin pitää suunnilleen olla, ja ammattilainen jatkaa siitä. Se maksaa jotain, mutta kuluu sitä vessapaperiakin.

Kari Juurakko, Senior Advisor

Kolumni on julkaistu Talouselämän Tebatti-palstalla 6.3.2022